1. VIIKKO:perehtyminen
Kerro kuinka top-jaksosi on alkanut? oletko käyttänyt /täyttänyt koululta saamaasi perehdyttämislomaketta?Kuinka olet perehtynyt/kuinka sinua on perehdytetty?
2.-3. VIIKKOT:kivunhoito
Opiskele kivunhoitoon liittyvät sivut Sairaanhoito ja huolenpito-kirjastasi ja myös kivun lääkehoito sivuilta. Tutustu kipu-yhdistyksen sivuilta ja terveyskirjastostalöytyviin materiaaleihin ja oikealta reunalta ensi sunnuntaina tai tiistaina esitettävään Aamu sydämellä -ohjelmaan kivusta ja sen kokemisesta. Mitä opit kivusta ja sen hoidosta?kerro?
Tämän lisäksi kuvaile yhtä (haasteellista/onnistunutta) kivunhoitotilannetta (muista ettei asiakasta voi tunnistaa kuvauksestasi!salassapito!) top paikassasi. Mikä hoidossa on ollut haasteellista ja kuinka asia on ratkaistu?
Mielenkiintoista tehtävää!
t.Helena
1. TOP jakso alkoi hyvin ja samalla lailla meni loppuun asti. Huippuohjaaja joka osasi ohjeistaa oikealla tavalla. Osasi kertoa positiivia sekä negatiivisia asioita työskentelystäni. Järjesti minut mukaan kaikkiin erikoisiin toimenpiteisiin ym. Myös muut työntekijät ohjeistivat ja opastivat. Työpaikalla oli oma perehdyttämislomake ja täytimme sen. Se oli lähes samanlainen kuin koululta saatu. Olen tyytyväinen perehdytykseeni.
2. Kivunhoidosta opin hyvin vähän uutta. Sillä työssäoppimispaikallani sairaanhoitajat pääasiassa hoitivat lääkkeisiin liittyvät asiat. Mutta kivunhoitoa esim. kylmäpussia käyttäen, sekä erilaisia lääkerasvoja/voiteita. Kivuntunnistamista tuli harjoiteltua, ilmeet/eleet/potilaan kertoma jne. Haasteellisin kivunhoitotilanne oli kun peg-letkun kautta laitettiin särkylääke (tabletti murskattuna) menemään, ei ollut haastavaa mutta ei jaksolla paljoa kivunhoitoa ollut lähihoitajilla.
Kiitos Marika! Kuten huomasit kyllä kivunhoitoa ON lähihoitajilla, eikö? kaikki mitä teemme voi liittyä kivunhoitoon, eikö? asennonvaihdot, sukkien oikominen tai lakanan ryppyjen suoristaminen voi auttaa kipuun, eikö? eli lääkehoito ei ole ollenkaan ainut kivun hoito, muista! jatketaan näistä kevään työssäoppimisessa sitten taasen!
VastaaPoistaTiedossa.
VastaaPoista