Roper-Logan-Tierny malli hoitotyöhön.
Elämisen toimintoihin vaikuttavat tekijät:
Fyysisesti (pariskunta) ovat suht hyvässä kunnossa, se mihin toinen ei pysty toinen auttaa siinä. Pystyvät edelleen kaksin huolehtimaan asunnon siivoamisesta, ruoanlaitosta, pyykistä ym.
Sukulaiset ovat hyvin läheisiä vaikka jotkut asuvatkin kauempana, pitävät yhteyttä puhelimitse sekä kirjeitse ja tapaavat aina kuin mahdollista, viettävät esim joulua yhdessä mahdollisuuksien mukaan. Jotkut suvusta asuu ulkomailla, mutta sieltäkin lähettelevät kirjeitä ja valokuvia. Paljon sukulaisia on myös kuollut, mutta vaikuttivat suhtautuvan siihen hyvin, ovat jo ajatukseen tottuneet että ikää alkaa tulemaan lisää ja kuolema alkaa EHKÄ läheneen. Haluavat elää yhdessä kotona viimeiseen asti ja epäilevät että jos toinen kuolee niin toisen elämän merkitys jää kovin tyhjäksi. Pärjäävät hyvin kaksin, mutta eivät erillään. :) Käyvät erilaisissa eläkeläisille/vanhuksille tarkoitetuissa tapahtumissa silloin tällöin, hierojalla, sairaalassa, kaupassa ja muuten vaan kyläilemässä. Mies käy lenkillä välillä yksin ja välillä kaverin kanssa. Ovat hyvissä väleissä naapureiden kanssa.
Elämisen toiminnot:
Pystyvät kaksin pitämään asunnon puhtautta ja turvallisuutta yllä. Eivät tarvitse ulkopuolisten apua. Käyttävät viestimiseen puhelinta, kirjeitä ja ihan tapaavat ystäviään/sukulaisiaan. Hengittävät normaalisti ilman sairauksia tai muita ongelmia. Syömisessä ja juomisessa eivät tarvitse minkäänlaista apua, valmistavat itse ruokansa ja nainen pitää leipomisesta. Erittäminen on normaalia, ei vatsanpehmikkeitä tai muita ulostuslääkkeitä, pääsevät itse käymään vessassa jne. Huolehtivat normaalisti henkilökohtaisesta hygieniasta, käyvät kerran viikossa tai harvemmin asunnossaan löytyvässä saunassa. Suihkussa on apuvälineenä istuin jossa pesu onnistuu mainiosti. Pesevät itse vaatteensa ja laittavat kuivumaan. Naisella on liikkumisen apuvälineenä rollaattori, mutta kykenee ilman sitäkin kävelemään hyvin. Mies käyttää ulkoillessaan keppiä. Tekevät erilaisia jumppaliikkeitä päivittäin kunnon ylläpitämiseksi. Heillä on päivärytmi tietynlainen ja yöunet pysyvät suht samanlaisina päivästä toiseen. Puhuivat kuolemasta sen verran että pelkäävät sitä että jompi kumpi kuolee ja toinen jää yksin, eivät usko pärjäävänsä ilman toista. Eivät halua joutua vanhainkotiin tai muuhun laitokseen, vaan elää loppuelämänsä onnellisena asunnossaan.
Riippuvuus-riippumattomuus jatkumo:
Kumpikaan ei tarvitse ollenkaan hoitotyöntekijän apua elämisen toiminnoissaan. Pelkästään sairaalassa käynnit kuten kontrollit ja sairauksien tarkkailut, eläminen sujuu ilman kotihoitoa ym.
Hoitotyön yksilöllistäminen: Ei tarvetta muutakuin sairauksien hoitoon, mutta sairaudet eivät vaikuta normaaliin elämään.